Turvapaikanhakija http://miritasaxberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/141310/all Thu, 25 Oct 2018 00:43:05 +0300 fi Elämä tauolla - turvapaikanhakijan piinaava odotus http://saganyren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263104-elama-tauolla-turvapaikanhakijan-piinaava-odotus
Uudella lainsäädännöllä on pyritty suitsimaan turvapaikanhakijoiden odotusaikoja. Kesällä 2018 voimaan tulleen lain mukaan hakemuksen käsittely saa kestää korkeintaan 6kk, jonka jälkeen voi toki vielä valittaa päätöksestä. Hallinto-oikeudelle tai korkeimmalle hallinto-oikeudelle ei olla asetettu aikarajoja. Tässä uudistuksessa ei myöskään olla asetettu mitään aikarajoja vanhojen hakemusten osalta. Tämä on jättänyt monia vuonna 2015 saapuneita hakijoita todella eriarvoiseen asemaan niin uusien hakijoiden, kuin jo 2015 tulleiden mutta päätöksen saaneiden hakijoiden kanssa, sillä maahanmuuttovirastolla ei ole nyt mitään kiirettä hoitaa vanhoja hakemuksia pois: He keskittyvät uusien käsittelyyn, koska laki velvoittaa. Ilmeisesti ei ole olemassa minkäänlaista takarajaa vanhojen tapauksien käsittelyyn.

Tämä on inhimillisestä näkökulmasta täysin käsittämätöntä, ja mielestäni myös taloudellinen riski.

Esimerkkitapaus on nuori, ilman perhettään saapunut aikuinen Mosulista. Hakijan yksityisyyden suojelemiseksi en paljasta tarkkaa ikää tai muita tunnistetietoja. Alla olevat tiedot perustuvat aitoihin asiakirjoihin: Poliisin ja maahanmuuttoviraston papereihin, sekä työsopimukseen, palkkakuitteihin, vuokrasopimukseen ja verotuspäätöksiin.

Elokuu 2015 - lähtee kodistaan

Syyskuu 2015 - saapuu suomeen ja hakee turvapaikkaa

Lokakuu 2015 - poliisin tutkinta maahantulon selvittämiseksi

Joulukuu 2015 - puhuttelu maahanmuuttovirastossa

Tähän asti kaikki näyttää sujuvan ihan ok - hakijoita tuli paljon, ja kaikki ymmärtävät että silloin ei voida heti ensi viikolla puhutella. Kolme kuukautta tuntui vielä kohtuulliselta. Mutta mitä sitten tapahtuu?

Syyskuu 2016 - maahanmuuttovirasto on tehnyt päätöksen, mutta hakija ei vielä tiedä sitä

Lokakuu 2016 - hakija saa kielteisen päätöksen tiedokseen, yli vuosi hakemuksen jättämisestä

Lokakuu 2016 - hakija valittaa päätöksestään hallinto-oikeudelle

Joulukuu 2016 - hakija työllistyy kokopäiväiseen työhön

Tammikuu 2017 - hakija muuttaa pois vastaanottokeskuksesta ja maksaa tästedes itse asumisensa ja ruokansa

Huhtikuu 2017 - hakija tiedustelee hallinto-oikeudelta milloin päätös tulee, arvio on heinäkuussa

Heinäkuu 2017 - mitään ei tapahdu

Joulukuu 2017 - Kaksi vuotta ja kolme kuukautta hakemuksen jättämisestä hallinto-oikeus kumoaa maahanmuuttoviraston päätöksen virheellisenä ja palauttaa asian uudelleen maahanmuuttoviraston käsittelyyn

Toukokuu 2018 - hakija pyytää maahanmuuttovirastolta aika-arviota, vastaus on, että aika-arviota ei anneta, mutta kesäkuussa tulee jotain postia

Kesäkuu 2018 - mitään ei tapahdu

Heinäkuu 2018 - hakija pyytää uudelleen aika-arviota, vastaus on, että elokuussa tulee jotain postia

Elokuu 2018 - mitään ei tapahdu

Syyskuu 2018 - syyskuun lopulla saapuu tieto, että lokakuun lopussa pidetään puhuttelu

Lokakuu 2018 - 5 päivää ennen puhuttelua tulee puhelu vastaanottokeskuksesta: Puhuttelu on peruttu, uutta aikaa ei ole tiedossa, mitään syytä ei myöskään anneta

Neljäs vuosi odottelua on jo alkanut yli kuukausi sitten. Nuori mies on nyt asunut suomessa kauemmin, kuin Mosulissa mistä hän vuonna 2015 pakeni ja mikä on maahanmuuttoviraston papereissa merkitty hänen kotipaikakseen. Hän on oppinut puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan suomea. Hän on ollut töissä kohta kaksi vuotta, maksanut veroja ja sosiaaliturvamaksuja. Sadat hänen kaltaisensa ovat saaneet myönteisen päätöksen jo vuosi tai kaksi sitten: Samalta alueelta kotoisin olevat, samalla taustalla. Kaikkien ennakkopäätösten ja linjauksien mukaan - sekä maahanmuuttoviraston omien, että hallinto-oikeuksien tekemien - hänen tulisi saada myönteinen päätös. Mutta mitään ei tapahdu.

Mietin hetken aikaa, että miten muotoilen tämän aikajanan. Onko se liian vaikea lukea tuossa muodossa? Hirveä lista, eihän sitä kukaan jaksa tavata läpi! Päädyin kuitenkin siihen, että ehkä lukijan pitääkin tehdä vähän työtä päästäkseen listan läpi, jotta kokemus odottamisesta syöpyisi mieleen. Jotta ehtisi turhautua: Milloin tämä loppuu!?

Hakija seuraa sivusta muiden ihmisten elämää. Kolmen vuoden aikana tapahtuu paljon: Ystävä odotti vauvaa kun hakija saapui suomeen. Vauva on syntynyt, oppinut kävelemään ja puhumaan, aloittanut päiväkodissa. Kohta kolmevuotiaan lapsen koko elämä on lyhyempi kuin se aika mitä hakija on päätöstään odottanut. Kolmessa vuodessa ihmiset valmistuvat ammattikoulusta tai lukiosta. Aloittavat yliopisto-opinnot ja ehtivät kirjoittaa kandiksi. Tapaavat jonkun kivan ihmisen, seurustelevat, kihlautuvat, menevät naimisiin ja saavat lapsia.

Pitkät odotusajat eivät edistä kotoutumista. Toki, hakijat voivat oppia kieltä, tosin vastaanottokeskuksissa asuvat harvemmin pystyvät muodostamaan sellaisia ystävyys- ja muita sosiaalisia siteitä että voisivat oikeasti harjoituttaa suomen kielensä hyvälle tasolle. Mutta pitkien odotusaikojen taloudellisesti haitallisin puoli on hakijoiden mielenterveyden mureneminen, sekä vihan ja katkeruuden tunteet suomea kohtaan.

Hakijan elämä on kuin paussille laitettu elokuva. Töiden ohella ei ehdi eikä jaksa opiskella muuta kuin kieltä, kun ei tiedä saako jäädä kunnes tutkinto on valmis. Eikä monet koulut ota ilman oleskelulupaa. Ei voi saada ajokorttia. Ei voi perustaa omaa yritystä. Ei voi edes vuokrata asuntoa omalla nimellään, onneksi on löytynyt huone jossa voi alivuokraussopimuksella asua. Uskaltaako sitä seurusteluakaan miettiä, kun pakkopalautus voi olla edessä vaikka kuukauden päästä? Jokainen päivä tuntuu tuskaiselta.

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa siihen, että pitäisikö suomen jaella enemmän myönteisiä päätöksiä, tehostaa pakkopalautuksia, ottaa lisää tai vähemmän kiintiöpakolaisia, tai muitakaan humanitaarisen maahanmuuton määräkysymyksiä. Tässä postauksessa vain valotan sitä, miten pitkä odotusaika nakertaa ihmisen itsetuntoa ja mielenterveyttä. Toivottavasti osasin myös tuoda esille sitä, ettei pitkä odotusaika saa ihmisiä kotoutumaan hyvin: He eivät uskalla odottelun aikana muodostaa vahvoja siteitä suomeen, koska entä jos ei saakaan jäädä. Useamman vuoden viettäminen epämääräisessä limbotilassa on jopa haitallisempaa kuin hetkellisesti koetut sodan kauheudet, sillä tämä trauma on pitkittynyttä. Sitä ei pääse käsittelemään. Se jäytää ja nujertaa.

Hakija ei ikinä tule saamaan näitä vuosia takaisin.

116 http://saganyren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263104-elama-tauolla-turvapaikanhakijan-piinaava-odotus#comments Kotimaa Maahanmuuttovirasto Turvapaikanhakija Wed, 24 Oct 2018 21:43:05 +0000 Saga Nyrén http://saganyren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263104-elama-tauolla-turvapaikanhakijan-piinaava-odotus
Henkilötodistuksia ja Suomen kansalaisuuksia jaetaan kuin karkkeja http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261570-henkilotodistuksia-ja-suomen-kansalaisuuksia-jaetaan-kuin-karkkeja
Nyt kun Turun saaristossa tehdään mittavaa ”verotarkastusta” ja kansalaiset ovat heränneet horroksestaan hetkeksi, voitaisiin huomiota kiinnittää ulkomaalaisille myönnettävien henkilökorttien, ajokorttien ja kansalaisuuksien jakotouhuun.

Jo vuosia on ollut selvillä, että tänne tullaan ilman henkilöpapereita, jotka on säännönmukaisesti kadonneet matkalla toisin kuin vaikkapa älykännykät. Tieto on levinnyt omia reittejään myös kansalaisten korviin, että jotakin mätää tässäkin touhussa on.

Kun Suomeen tullaan turvapaikkaa tai mitä kukin nyt katsookin tulleensa hakemaan, voidaan viranomaisille suoltaa mitä tahansa tuhannen ja yhden yön tarua omasta henkilöllisyydestä ja iästä. Taustaa ei voida tarkistaa mistään ja lain mukaan tulijan satuja pitää aikuisen viranomaisen uskoa, ellei pysty todistamaan valhetta tapahtuneen.

Onkin ajan saatossa ilmennyt, että hakijoilla on ollut eri EU-maissa monia henkilöllisyyksiä ja kymmeniä henkilöllisyyspapereita kuten vaikkapa Turun puukottajalla oli. Mitä kaikkea tällä saralla vielä ilmenee?

Kun turvapaikanhakijoiden ikiä alettiin testata systemaattisesti hammaskuvin ja röntgenein ilmeni, että 60 % oli valehdellut ikänsä. Näitä samoja ”alaikäisiä” miehiä istuu peruskoulussa samoilla luokilla kuin normikoululaiset. Seksuaalirikokset ja ahdistelut ovat maassa lisääntyneet, mutta virallisestihan mikään ei liity mihinkään.

Onko systeemi kunnossa? Ei nouse käsiä! Mitä pitäisi tehdä?

Keskustelevatko Migrin ja poliisihallinnon järjestelmät kunnolla keskenään ja miten luotettavaa on turvapaikanhakijoiden tunnistus oleskelulupakortin tai aiemmin otettujen sormenjälkien avulla? Jos nämä eivät Suomessa toimi, niin miten hyvin ne toimivat EU:n alueella?

On paljon puhuttu tiedustelulainsäädännön uudistuksesta, mutta henkilökorttilaki olisi pikaisesti uudistettava.  Hallituksen esityksestä löytyy perustelu, että ulkomaalaisen henkilökortti tulee myöntää, koska yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä (Vihr.) kiinnitti huomiota pankkiasioiden hoitamiseen. Ulkomaalaisen henkilökortilla ei ole matkustusoikeutta, mutta kuka valvoo, ettei näillä matkusteta rajojen ollessa auki. Ja entä mitä jos tämäkin henkilökortti katoaa – vaikkapa saatetaan myydä eteenpäin rahantarpeessa? Silloin kirjoitetaan uusi henkilökortti. Se on tällä hetkellä vallalla oleva toimintamalli meillä Suomessa.

Airiston Helmen jälkipyykissä ulkomaisten maanomistusten sallivan lain allekirjoittaneella Satu Hassilla ei ole omien sanojensa mukaan asiasta mitään muistikuvaa. Mitähän jos nyt jatkossa maamme yhteisiä asioita aletaan hoitaa sillä vakavuudella, että ne jotka niitä hoitavat ja sopimuksia ja lakialoitteita allekirjoittavat myös tietävät, ymmärtävät ja muistavat mitä ovat tekemässä tai tehneet. Vältyttäisiin jatkossa uusilta ”verotarkastuksilta”, joita tekevät sadat kommandopipomiehet konepistoolein.

Aletaan vaikkapa uudesta henkilökorttilaista.

0

21 http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261570-henkilotodistuksia-ja-suomen-kansalaisuuksia-jaetaan-kuin-karkkeja#comments Henkilökortti Suomen kansalaisuus Suomen turvallisuus Turvapaikanhakija Wed, 26 Sep 2018 06:30:42 +0000 Sebastian Franckenhaeuser http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261570-henkilotodistuksia-ja-suomen-kansalaisuuksia-jaetaan-kuin-karkkeja
Irakista tullaan myöntämään passeja Helsinkiin? http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260926-irakista-tullaan-myontamaan-passeja-helsinkiin
Sisäministeriön touhu alkaa muistuttaa pelottavalla tavalla tuhannen ja yhden yön tarinoita nykyaikaisena versiona. Delegaatio sulttaaneita saapuu kauas pohjolan maille lentävällä matolla kirjoittamaan passeja pakoon menneille kansalaisilleen.

Humanitäärisin perustein Suomeen ilman henkilöpapereita tulleille irakilaisille tullaan Irakista delegaation voimin ihan oikeastikin kirjoittamaan passeja. Toiminta hämmästyttää.  Iltasanomat kertoo asiasta seuraavasti:

”Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan Irakista tulee ensi viikolla Suomeen delegaatio, jonka tarkoitus on myöntää passeja Suomessa laillisesti töissä käyville irakilaisille turvapaikanhakijoille.”

Minun mielestäni ilman henkilöpapereita tulleet henkilöt tulisi kotiuttaa suoraan takaisin lähtömaahan. Emme voi millään tavalla varmistua heidän henkilöllisyydestään ilman henkilöllisyystodistuksia. Tämän takia emme voi myöskään arvioida heidän turvapaikan tarvetta.

Nämä kyseiset irakilaiset ovat siis töissä ilman työlupaa. Jos työperäistä oleskelulupaa haetaan jälkikäteen, niin voisi uskoa, että turvapaikkaa heille ei irronnut. Kun katsotaan irakilaistaustaisten työllisyysastetta, niin se on listan häntäpäässä. Tämän takia uutinen on omalta osaltaan huvittava. Sisäministeri tekee ilmeisesti siis kaikkensa pitääkseen nämä väärin perustein tulleet irakilaiset maassa.

Myös se  tulee mieleeni , että jos on turvapaikanhakija, mutta ilman mitään tarkempia henkilötietoja tai taustaselvityksiä, miten voi Suomessa tehdä töitä? Ja mitä töitä? Esimerkiksi Saksassa bin Ladenin henkivartijana ja vaarallisena aktiiviterroristina tunnettu henkilö oli toiminut turvamiehenä ja vartijana erilaisissa virastoissa. Miten meillä?

Meidän tulisi pikemminkin sopia Irakin kanssa henkilöiden kotiuttamisesta takaisin lähtömaahan. Irak ei ole suostunut vasten tahtoa kotiuttamisiin, vaikka tuemme suurilla summilla Irakia ja meillä on kriisinhallintajoukkoja maassa. Tämän takia kotiuttamiset eivät ole edes kunnolla päässeet alkamaan. Jos asiaa ei saada sovittua, tulee kaikki rahallinen tuki lopettaa, katkaista maiden väliset diplomaattisuhteet ja kutsua samoin suomalaiset joukot takaisin.

En ihmettele yhtään, että Sipiläkin on jäänyt sairauslomalle. Tämä touhu menee päivä päivältä hullummaksi. Mistä löydetään lisää poliitikkoja, jotka ajavat suomalaisten etua?

Mahtuisiko sille lentävälle matolle paluumatkalle ketään?

28 http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260926-irakista-tullaan-myontamaan-passeja-helsinkiin#comments Henkilöllisyys Humanitaarinen maahanmuutto Suomen turvapaikanhakijapolitiikka Turvapaikanhakija Työllisyysaste Thu, 13 Sep 2018 10:00:21 +0000 Sebastian Franckenhaeuser http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260926-irakista-tullaan-myontamaan-passeja-helsinkiin
New York 11.9. - mikä on muuttunut? http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260829-new-york-119-mika-on-muuttunut
Päivälleen seitsemäntoista vuotta sitten maailmaa järkytti uutinen World Trade Centerin kaksoistorneja päin tahallaan ohjatuista lentokoneista. Muistan missä olin kun se tapahtui: kotona, televisio oli auki enkä tiennyt katsovani uutislähetystä vaan luulin töllöttäväni harvinaisen kökköä katastrofielokuaa. Kyllä on halvalla tehdyn näköistä.

Mutta se olikin totta. No, totuushan harvoin näytää hyvltä. Se näytti juuri niin tyhmältä, turhalta ja mahdottomalta kuin mitä se olikin. Mitä ne luulevat tällä voittavansa?

Entä mitä siitä seurasi? No meille länsimaalaisille ei oikeastaan muuta kuin että turvatarkastukset lentokentillä ovat muodostuneet suorastaan nöyryyttäviksi kokemuksiksi niin matkustajille kuin henkilökunnallekin. Viimeksi metallinpaljastin piippasi kerta toisensa jälkeen vaikka olin tyhjentänyt lompakot, kännykät ja vyöt siihen muovivatiin joka menee läpivalaisuun. Silti se piippasi ja virkailija kysyi onko mulla taskuissa jotain. Sanoin että ei ole mutta tarkistin varmuuden vuoksi ja kaivoin sinne unohtuneen kaksieuroisen esiin. "Olen aseistautunut kolikolla", naurahdin. Lentokentän henkilökunnan huumorintajua ei oikein kannattaisi testata, mutta onneksi sillä kertaa ihmistuntemukseni ei pettänyt, ja pääsin koneeseen.

No mitä muuta siitä on seurannut? Yhdysvaltain valta-asemaa se ei järkyttänyt.  New Yorkin pörssi aukesi heti iskua seuranneena maanantaina. Pitkäaikaiset vaikutukset kansainväliseen talousjärjestelmään ja maailmankauppaan olivat minimaalisia.

"Sitä vastoin seuraukset arabiyhteiskunnille ovat kohtalokkaat. Lännen ei tarvitse olla huolissaan kauaskantoisista seurauksista, mutta kylläkin tuon maailmankolkan, jonka nimissä islamismi esiintyy. Eivät vain pakolaiset, turvapaikanhakijat ja siirtolaiset kärsi, vaan kokonaiset kansat - ilman oikeudenmukaisuuden häivääkään - joutuvat maksamaan suunnattoman hinnan itse itsensä sijaisedustajiksi nimeämien toimista. On absurdia ajatella, että terrori voisi parantaa niiden tulevaisuudennäkymiä, joilla ne joka tapauksessa ovat huonot. Historia ei tunne yhtään esimerkkiä, että taantuvat yhteiskunnat, jotka tukehduttavat oman potentiaalinsa, olisivat pidemmän päälle kykeneviä selviämään. Radikaalien häviäjien projektina, kuten nyt Irakissa ja Afganistanissa, on löytää keinot kokonaisen sivilisaation itsemurhan organisoimiseen. Ei ole todennäköistä, että heidän onnistuisi saada kuolemankulttiinsa jotain pohjatonta yleispätevyyttä tai tehdä siitä jotain ikuista. Heidän iskunsa ovat pysyvä taustariski, kuten jokapäiväinen liikennekuolema, johon olemme jo tottuneet. Tämän uhan kanssa fossiilisista polttoaineista riippuvaisen ja jatkuvasti uusia hävittäjiä synnyttävän maailman yhteisön on nyt vain elettävä", kirjoitti  Hans Magnus Enzensberger esseessään "Kauhunkylväjät", joka julkaistiin alunperin Der Spiegel-lehdessä marraskuussa 2005.

0 http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260829-new-york-119-mika-on-muuttunut#comments Islamilainen terrorismi Länsimaat New York Turvapaikanhakija World Trade Centerin tuho Tue, 11 Sep 2018 15:50:55 +0000 Mika Lamminpää http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260829-new-york-119-mika-on-muuttunut
Pääministeri Sipilä ei antanut väärää tietoa turvapaikanhakijoista http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260377-paaministeri-sipila-ei-antanut-vaaraa-tietoa-turvapaikanhakijoista
Pääministeri Juha Sipilä totesi lauantaina YLE:n ykkösaamussa, että suurin osa vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin tulijoista oli liikkeellä taloudellisten syiden takia. Siitäkös riemu repesi. YLE:n toimittaja Eero Mäntymaa kirjoitti artikkelin, jossa perusteli Sipilän väitteiden olevan vääriä Eurostatin lukujen nojalla. Mäntymaa jättää jutussaan tarkoitushakuisesti kokonaan huomiotta vuoden 2015 eikä myöskään mainitse, että osa myönteisistä päätöksistä on tehty humanitäärisin syin. Tällaisen päätöksen saanut henkilö ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa ja motiivi turvapaikan hakemiseen on hyvin todennäköisesti ollut taloudellinen.

Vuosina 2015–2017 Euroopasta on hakenut turvapaikkaa 3 189 709 henkilöä. Myönteisen päätöksen on samalla ajanjaksolla saanut 1 581 750 henkilöä, joista 161 000 on saanut sen mainittujen humanitääristen syiden perusteella. Tämä tarkoittaa, että kokonaisuutena hiukan alle puolet saapuneista on saanut myönteisen päätöksen, ja mikäli otamme luvusta pois humanitäärisillä syillä oleskeluluvan saaneet, putoaa tuo luku 44,5 prosenttiin. Se tarkoittaa, että yli puolet Eurooppaan saapuneista turvapaikanhakijoista ei ole ollut kansainvälisen suojelun tarpeessa. Mäntymaa käyttää analyysissään myös ainoastaan ratkaistujen tapausten tunnuslukuja ja unohtaa kokonaisuutena tehtyjen hakemusten määrän.

Mäntymaa toteaa jutussaan, että myös kielteisen päätöksen saaneilla turvapaikanhakijoilla on saattanut olla muita syitä saapumiseensa kuin taloudelliset syyt. Tässä väitteessään Mäntymaa on jo vakaammalla pohjalla, mutta unohtaa samalla, että monen myönteisen päätöksen saaneenkin yhtenä vaikuttimena turvapaikan hakemiselle on voinut olla nimenomaan talous. Tämä on täysin yhtenäinen viesti myös sen kanssa, jonka olen itse hallintovaliokunnan jäsenenä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n asiantuntijoilta saanut. Erityisesti tämä korostuu nyt Libyan kautta Eurooppaan saapuvien osalta.

Oppositiosta pääministerin väitteitä kiirehtivät moittimaan virheellisiksi muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja vihreiden Emma Kari. Tällaisen hiustenhalkomisen sijaan voisi olla hedelmällisempää pohtia, miten turvapaikkajärjestelmäämme tulisi kehittää tulevaisuudessa? Sillä laskee lukuja miten tahansa, on selvää että järjestelmää käytetään massamaisesti väärin ja miljoonat ihmiset, jotka eivät kansainvälistä suojelua tarvitse, hakevat sellaista. Tämä valitettavasti kuluttaa yhteiskuntien resursseja sellaisten ihmisten auttamiseen, jotka eivät tosiasiassa avun tarpeessa ole ja joiden tulisi ennen kaikkea auttaa itseään. Kriisien ratkaisu ei löydy ihmisten massamaisista siirroista, vaan ensisijassa hädänalaisten auttamisesta heidän kotiseuduillaan ja voimavarojen ohjaamisesta todellisten pakolaisten auttamiseen. Aivan kuten pääministeri YLE:n ykkösaamussa esitti.

Se on toki loppuun myönnettävä, että pääministerin olisi kannattanut haastattelussa sanoa ”suurin osa” sijasta ”suuri osa”. En kuitenkaan usko, että silläkään olisi tätä mölinää vältetty.

15 http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260377-paaministeri-sipila-ei-antanut-vaaraa-tietoa-turvapaikanhakijoista#comments Juha Sipilä Li Andersson Maahanmuuttokriisi Turvapaikanhakija Turvapaikanhakijakriisi Sun, 02 Sep 2018 17:47:30 +0000 Mikko Kärnä http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260377-paaministeri-sipila-ei-antanut-vaaraa-tietoa-turvapaikanhakijoista
Suuri episodi vai vakava kriisi? http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259152-suuri-episodi-vai-vakava-kriisi
Sisäministeriön skenaarioissa vuodelta 2017 kuvataan kolme tilannetta, jossa Suomeen tiedetään seuraavan 12 kuukauden aikana tulevan joko

1)  10.000 tai alle  ”normaalitilanne”

2) 100.000 on ”suuri episodi” tai

3) 1.000.000 on ”vakava kriisi” joka liittyy vakavaan globaaliin ja / tai alueelliseen kriisiin.

(Valtioneuvosto julkaisu sivu 179, linkki alempana)

Huomattavaa on, että sisäministeriön selonteko suosittaa ainoastaan väliaikaisiin rajojen sulkemisiin riippumatta tulijamääristä. Päätavoitteena on huoltaa ja majoittaa tulijat - kaikki. Jos tulijoita on satojatuhansia tai miljoonia, ehdotetaan lakiin lisättäväksi mahdollisuus pakollisiin kotimajoituksiin, sillä…

”on olennaista, että tällaisissa skenaarioissa kotimajoituksen ratkaisuja syntyisi. Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti. Vaikka vastuu vastaanotosta on valtiolla, kapasiteettien ylittyessä tilanne kysyisi kuitenkin kansalaiskulttuuria ottaa vastaan turvapaikanhakijoita. Valmiuslain sisältöä ja erityisesti säätelyä tulisi ennakoivasti miettiä.” (Valtioneuvoston julkaisu sivu 196)

(Lähde: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80810/vo%20kyky%20julkaisu_netti_FINAL.pdf)

Tiesitkö mainitun selonteon olemassaolosta? En minäkään. Järkyttääkö? Niin minuakin. Miksi tästä ei ole ollut julkisuudessa yhtään mitään? Herätys vastuullinen faktamedia! A-studio, MOT, HS, Yle. IS, IL ja mitä näitä nyt on.

Meidän tulisi keskittyä nyt siihen, miten saamme tehokkaasti kotiutettua nyt täällä oleskelevat ja palauttaa laittomasti maassa olevat takaisin omiin maihinsa. Tämä prosessi ei ole valitettavasti edes kunnolla käynnistynyt. EU:n ulkorajat tulisi saada tiukkaan valvontaan ja turvapaikkakäsittelyjä ei enää tulisi hoitaa rajalla vaan rajalla tapahtuisi suora käännytys. Turvapaikkakäsittelyt hoidettaisiin jatkossa pakolaisleireillä YK:n hallinnoimana Pohjois-Afrikan puolella, jossa pystytään tarjoamaan ensisijainen humanitäärinen apu. Tämä lopettaisi ihmissalakuljetusbisneksen ja paremman elintason perässä tulevat jäisivät pois prosessista, joka maksaa meille veronmaksajille tuhottomasti.

Kriisitilanteissa on toki myös apua tarvitsevia ja hehän tässä ovat jääneet sijaiskärsijöiksi, koska Eurooppaan tulvii porukkaa, jotka eivät apua tarvitse. Miettikääpä jos olisimme sijoittaneet, vaikka 20 % jo käytetyistä rahoista ja suunnanneet ne oikeasti apua tarvitseville ihan paikan päälle? Tällä rahalla olisi saanut heille vaikka ja mitä. Kun puhutaan, että Afrikkaa tulisi tukea miljoonilla, ollaan kyllä aika väärällä linjalla. Jokaisen maanosan ja maan tulee tulla toimeen ihan omillaan. Vuosikymmenet kehitysapua on syydetty miljarditolkulla kolmansiin maihin ja tulokset tunnetaan. Ainoastaan väestömäärä on kasvanut ja kasvaa, muu kehitys on lähtötasolla, korruptio rehottaa ja kansa on lukutaidotonta.

Samalla kun Valtioneuvosto etsii vastauksia kysymyksiin maahanmuuttajien määristä ja virittää skenaarioitaan, se voisi myös vastata, mitä Suomelle seuraa EU:maiden ensi joulukuussa Marrakeshissa allekirjoitettavasta YK:n sopimuksesta, josta tähän mennessä ovat jo hypänneet pois Tanska, Unkari ja USA.

Valtioneuvosto tietää varmaankin myös, onko Suomen väestön kantokyky 62 miljoonaa, mitä EU-komission Rambollilla teettämä tutkimus väittää. (Lähde: https://ec.europa.eu/home-affairs/sites/homeaffairs/files/e-library/docs...)

Valtioneuvosto tietää varmaankin myös, onko Suomen väestön kantokyky 62 miljoonaa, mitä EU-komission Rambollilla teettämä tutkimus väittää. (Lähde: https://ec.europa.eu/home-affairs/sites/homeaffairs/files/e-library/docs/pdf/final_report_relocation_of_refugees_en.pdf)

11 http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259152-suuri-episodi-vai-vakava-kriisi#comments EU ja rajavalvonta Euroopan tulevaisuus Turvapaikanhakija Valtioneuvosto YK:n pakolaissopimus Tue, 07 Aug 2018 11:17:21 +0000 Sebastian Franckenhaeuser http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259152-suuri-episodi-vai-vakava-kriisi
Suomi varautuu 100 000 turvapaikanhakijaan - Entä jos tuleekin miljoona? http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259130-suomi-varautuu-100-000-turvapaikanhakijaan-enta-jos-tuleekin-miljoona
Turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka on keskusteluttanut viime aikoina suomalaisia taas melkoisen paljon.

Sisäasiainministeriö julkaisi 2017 tämän selvityksen, jossa käsitellään Suomen turvapaikkapolitiikkaa ja sen mahdollisuuksia erilaisissa muuttuvissa skenaarioissa. Tältä pohjalta on rakennettu valmiussuunnitelmaa siltä varalta, mikäli maahan saapuisi vuoden aikana 100 000 turvapaikanhakijaa. Aamulehti uutisoi hankkeen haasteista sote-uudistuksen vaikeuksiin joutumisen vuoksi.

Mitä varten suunnitelmia on tehty

Perussuomalaiset bloggarit ja erinäiset huolestuneet kansalaiset ovat antaneet ymmärtää, että tästä tavoiteltaisiin jotain uutta normaalia. Näin ei ole, vaan kyseessä on sisäministeriön varautumissuunnitelma kriisiksi luokiteltuun tilanteeseen. Vähän samalla tavalla kuin Puolustusvoimien liikekannallepanosuunnitelman tai työpaikan pelastussuunnitelman päivittäminen ei tarkoita, että Suomi olisi lähdössä sotaan tai työpaikallasi odotettaisiin tulipaloa, myöskään tämä ei tarkoita että skenaario olisi toteutumassa. Puhumattakaan siitä, että sitä tavoiteltaisiin.

Vastaavan kokoisia maahantulijamääriä on kuitenkin nähty ympäri Eurooppaa, joten syytä varautua on. Etenkin Suomen itärajan takana voi tapahtua nopeastikin asioita, joiden vuoksi maahan saattaisi tulla lyhyessä ajassa paljon ihmisiä hakemaan turvaa. Tilanne voisi alkaa esimerkiksi jonkin EU-maan myöntämillä turistiviisumeilla Suomeen siirtyvistä ihmisistä, jotka kotimaan kiristyvän tilanteen vuoksi päättäisivät jäädä maahan. On myös mahdollista, että tilanne kehittyy niin nopeasti ja liikkeelle lähtevät ihmismäärät ovat niin suuria, että vaikka poliittinen tahto rajan sulkemiseen löytyisi, se olisi teknisesti mahdotonta, ainakaan ilman valmiuslain käyttöönottoa ja liikekannallepanon valmistumista.

Sisäministeriön raportin skenaariot

Sisäasiainministeriön raportti on pitkä kuin nälkävuosi. Aloitin loppupuolen skenaarioista (s. 179 eteenpäin), jossa käsitellään mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita vuotuisten tulijamäärien perusteella:

1. skenaario on "normaalitilanne", noin 10 000 hakijaa/vuosi, mikä on edelleen selvästi yli vuotta 2015 edeltävän normaalin.

2. skenaario on "suuri episodi", 100 000 tulijaa vuodessa, jota pidetään nykykatsannossa vuoden 2015 kaltaisen tilanteen toisintona

Sokerina pohjalla 3. skenaario on "vakava kriisi", jossa maan rajan yli tulee vuodessa miljoona turvapaikanhakijaa. Viimeisen skenaarion yhtenä mahdollisena laukaisevana tekijänä esitetään esimerkiksi Venäjällä puhkeava sisällissota. Tällä hetkellä kenties kaukainen ajatus, muttei lainkaan mahdoton tulevaisuudessa.

Eri tasoilta asiantuntija-arvioista olen nostanut loppuun huomioita, erityisesti sellaisia, jotka melkoisen varmasti särähtävät kavereideni korvaan tai järkyttävät jo nyt tehtynä viranomaistekstinä. Niiden pohjalta voi pohtia, miten ajautuminen hallitsemattomiin kriisitilanteisiin voitaisiin välttää ja millaista politiikkaa Suomen tulisi tämän saavuttamiseksi tulevaisuudessa tavoitella.

Voidaanko rajat laittaa kiinni?

Vaikka maahanmuuttokriittiset ovat esittäneet, ettei raportti esitä missään vaiheessa rajojen pysyvää sulkemista tulijoilta, tekstissä esitetään että kyseessä on poliittinen päätös, eikä raportti sinänsä ota kantaa sen mielekkyyteen tai tekniseen toteutettavuuteen. Muissa yhteyksissä Rajavartiolaitos on esittänyt kantanaan, ettei edes rajatarkastusten pysyvä palauttaminen kaikille rajoille, saati maarajojen tehokas sulkeminen tämäntyyppisten ihmismäärien kulun estämiseksi ole mahdollista nykyisillä resursseilla ja organisaatiolla.

Mikäli rajat todella haluttaisiin "laittaa kiinni", se edellyttäisi huomattavasti lisää rajainfrastruktuurin rakentamista niin ylityspaikoille kuin maastoonkin, paljon pysyvää lisähenkilöstöä Rajavartiolaitokselle sekä mahdollisesti muiden viranomaisten virka-apua ja Puolustusvoimien reservin käyttämistä rajavalvontaan. Rajojen sulkeminen ilman äärimmäisen väkivallan käyttöä etenkin keskellä kriisitilannetta olisi todennäköisesti mahdotonta ja saattaisi olla mahdotonta, vaikka voimankäytöltä poistettaisiinkin kaikki rajat. Jokainen voi itse miettiä, millaisia vaikutuksia tällaisella äärimmäisellä keinolla olisi ja miten voisimme välttää tilanteen, jossa ajauduttaisiin tilanteeseen jossa maassa olisi hallitus, joka näin jostain syystä päättäisi tehdä.

Tässäkin saattaisi olla hyväksi, että tilanteen ollessa suhteellisen rauhallinen kriisivalmiuttamme ja kykyä valvoa ja rajoittaa rajanylityksiä kriisitilanteissa ilman kohtuutonta voimankäyttöä voitaisiin vahvistaa. Se paitsi parantaisi kykyä selviytyä yllätyksistä, myös vähentäisi todennäköisyyttä ajautua paniikkiratkaisuihin.

NOSTOJA SISÄMINISTERIÖN RAPORTIN SKENAARIOISTA

"NORMAALI": 10 000/VUOSI

Normaalitilannetta tulisi asiantuntijoiden mukaan hyödyntää valmistelemalla sisäministeriön ja Valtioneuvoston johdolla turvapaikkapoliittisia tiukennuksia ja valmiussuunnitelmia tulevia akuuttitilanteita varten. Suunnittelua on parasta tehdä silloin, kun siihen on aikaa(!) Oppeja ja parhaita käytäntöjä edeltävästä episodista (2015-2016) tulisi kerätä ja hyödyntää aktiivisesti.

Kielteisten päätösten saaneiden ja maassa laittomasti oleskelevien määrät ovat lisääntyneet ja yhtenä ratkaisuna ehdotettiin sopimuksia sellaisten kolmansien maiden kanssa, jotka olisivat valmiita ottamaan näitä henkilöitä esimerkiksi korvausta vastaan. (Tanskan poliittinen konsensus hakee tätä, Tanskan demarinuoret eli DSU pitää tätä keskeisenä tapana ratkaista humanitaarista suojelua tulevaisuudessa)

Muutamien arvioiden mukaan jo nykytilanteessa Suomen sisäinen turvallisuus on vaarassa heiketä, jollei turvapaikanhakijoiden radikalisoitumista ja yhteiskunnan ulkopuolelle ajautumista kyetä estämään. Osa asiantuntijoista soveltaisi radikalisoituneille henkilöille poissuljentaa oleskeluluvissa sekä pysyvien oleskelulupien ja kansalaisuuksien peruuttamista.

ISO EPISODI: 100 000/VUOSI

Maltillisen enemmistön asenteiden ennustetaan koventuvan ja ääriryhmien lisäävän kannatusta, jollei ehkäisevässä viestinnässä onnistuta ja sitä priorisoida jo ennen mahdollista episodia.

Kustannusten kasvun ennustettiin nousevan hallitsemattomaksi ja osa asiantuntijoista lähtisi toteuttamaan kokonaisvaltaista vastaanottojärjestelmän uudistusta. Järjestelmää tulisi tehostaa poistamalla päällekkäisyyksiä, keskittämällä prosessia ja yksinkertaistamalla hakemuskäsittelyä – vastaanottopalvelujen ja infran taso laskisi väistämättä nykyisestä. Jotta 100 000 turvapaikanhakijaa saataisiin sijoitettua keskuksiin, ehdotettiin pienten vastaanottoyksiköiden sijasta harkittavaksi suurten vastaanottoyksiköiden, teltta- kuin myös konttimajoitusten järjestämistä.

Rajaturvallisuuden säilyttäminen ja laittoman maahantulon estäminen saattaisi tässä skenaariossa jopa vaatia rajojen tilapäistä sulkemista. Asiallinen viestintä myös turvapaikanhakijoiden lähtömaiden tilanteesta ja pakolaisuuden syistä sekä rasismin kitkeminen on huomioitava ja näihin panostettava.

Osa asiantuntijoista ehdotti radikaalejakin keinoja kuten turvapaikanhakijoiden liikkuvuuden sääntelyä vastaanottovaiheessa, valitusoikeuden rajoittamista lainsäädäntömuutoksin ja lainsäädännön kehittämistä niin, että on mahdollisuus toimia myös vastoin kansainvälisiä velvoitteita. Osa asiantuntijoista olisi valmis tässä skenaariossa harkitsemaan kiintiölupapakolaisten vastaanottamisen lopettamista.

VAKAVA KRIISI: MILJOONA/VUOSI

Kustannusten karkaaminen käsistä nähtiin yleisesti ylitsepääsemättömäksi haasteeksi 1.000.000 turvapaikanhakijan skenaariossa. Jos EU:n hätärahoitusmekanismi ei jousta tarpeeksi, kansainvälisellä yhteistyöllä nähdään oleellinen ja keskeinen merkitys myös resurssien osalta. Kriisitilanteessa tulisi karsia muusta rahoituksesta kuten aluetuista, maatalouden tuotantotuista jne.

Suuri osa asiantuntijoista rajoittaisi maahantuloa poikkeuslainsäädännöllä, sillä majoittamiseen tarvittavaa infrastruktuuria ei kyettäisi takaamaan näin monelle tulijalle. Leiriolosuhteiden pystyttämistä tulisi opetella etukäteen ja hyödyntää mm. YK:n osaamista asiassa. On olennaista, että tällaisissa skenaarioissa kotimajoituksen ratkaisuja syntyisi. Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti.

Näin suuressa maahantulossa turvapaikanhakijat muodostaisivat mahdollisesti hyvin merkittäviä turvallisuusuhkia muille heikoimmille turvapaikanhakijoille. Tässä skenaariossa erityisesti laittoman maahantulon ja ihmiskaupan ennustetaan kasvavan.

95 http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259130-suomi-varautuu-100-000-turvapaikanhakijaan-enta-jos-tuleekin-miljoona#comments Kotimaa Kriisivalmius Maahanmuutto Rajavalvonta Sisäministeriö Turvapaikanhakija Tue, 07 Aug 2018 09:00:00 +0000 Eetu Kinnunen http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259130-suomi-varautuu-100-000-turvapaikanhakijaan-enta-jos-tuleekin-miljoona
Löysä turvapaikkapolitiikka vesittää soten http://mervisyvaranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257856-loysa-turvapaikkapolitiikka-vesittaa-soten
EU-maat ovat 29.6. sopineet yhteisestä turvapaikkapolitiikasta, jolla pyritään ratkomaan nykyisen turvapaikkajärjestelmän ongelmia. Sovitut ratkaisut tiukentavat EU:n turvapaikkapolitiikkaa; esimerkiksi perustettaisiin maihinnousukeskuksia Pohjois-Afrikkaan tai EU-maihin. Myös Suomen pitää ottaa tiukka linja ja huolehtia siitä, että maahanmuutosta ei aiheudu meille merkittäviä kustannuksia, niin kuin vuoden 2015 turvapaikanhakijakriisistä.

Vuoden 2015 turvapaikanhakijakriisin kustannukset ovat Suomelle miljardeja euroja. Vastaanottotoimintaan ja kotouttamiseen on budjetoitu 1,9 miljardia euroa vuosina 2016-2018. Tulevina vuosina maksamme lisäksi miljardeja euroja Suomeen jääneiden työttömyyskustannuksia sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Jo ennen kriisiä humanitaarisen maahanmuuton kustannukset työttömyyden ja sote-palveluiden osalta olivat noin 0,5 miljardia euroa vuodessa (MOT-ohjelman selvityksessä).

EU-maiden on tarkoitus rahoittaa turvapaikanhakijoiden maihinnousukeskukset yhdessä, ja turvapaikanhakijat jaettaisiin niistä EU-maihin ensisijaisesti vapaaehtoisuuden pohjalta. Sopimusluonnoksen mukaan myös pakollinen sijoittaminen tulisi kysymykseen. (US 29.6.2018) Mielestäni pakolliseen sijoittamiseen ei pidä suostua, koska silloin Suomi ei voi itse hallita maahanmuuton kustannuksia.

Meillä ei voi olla piikki loputtomasti auki turvapaikanhakijoille ja humanitaariselle maahanmuutolle, sillä Suomen talous ei sitä kestä. Vai eikö se muka ole ironista, että hallitus tahtoo säästää sote-menoista 3 miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä - eli noin 300 miljoonaa vuositasolla - samalla kun humanitaarisen maahanmuuton kustannukset syövät nämä säästöt moninkertaisesti.

0 http://mervisyvaranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257856-loysa-turvapaikkapolitiikka-vesittaa-soten#comments Maahanmuuton kustannukset Maakunta- ja sote-uudistus Turvapaikanhakija Turvapaikanhakijakriisi Wed, 04 Jul 2018 22:01:30 +0000 Mervi Syväranta http://mervisyvaranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257856-loysa-turvapaikkapolitiikka-vesittaa-soten
Koodaako mamut kantasuomalaiset kortistoon? http://teemutorssonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257491-koodaako-mamut-kantasuomalaiset-kortistoon
Eri yhteyksissä on tullut esille kuinka turvapaikanhakijoista koulutetaan lyhyessä ajassa koodareita. Ainakin Helsingin kaupunki on tilannut koulutusta turvapaikanhakijoille.

Herää kysymys miksi yhtä ponnekkaasti ja samalla tavalla ei aiemmin ole ollut kiinnostusta kouluttaa kantasuomalaisia, esim. syrjäytyneitä nuoria tai pitkäaikaistyöttömiä? Miksi innostus ja hype nyt turvapaikanhakijoiden kohdalla?

Olisiko kyse siitä, että työllistynyt tp-hakija on enemmänkin kuin vain työllistynyt työtön. Jokainen työllistynyt mamu on tärkeä myös siksi, koska hänen kauttaan manifestoituu osaltaan monikulturismin ja löysän maahanmuuttopolitiikan ”juhlapuheet”.

Työllistynyt tp-hakija osoittaa ne liioteillut puheet huippu- ja moniosaajista, mitä maahantulijoihin liitetään, vähän enemmän todellisuuspohjaisiksi.

Myös maahanmuuttokriitikoille voidaan osoittaa heidän olevan ”väärässä” ja samaan aikaan kuitenkin taustalla huono maahanmuutto saa jatkua sekä siihen liittyvä bisnes. Muutama sata koodaria ei muuta tätä asiaa toiseksi kuin vain propagandassa.

Samanlainen panostus ja hypetys suomalaisen työttömän kouluttamisesta ei tuo monikultturismin ja avoimien rajojen porukalle samanlaista tyydytystä. Siihen ei lataudu niin paljon kaikenlaista ylimääräistä. Se on tylsää, väritöntä.

Mielestäni kuitenkin ensisijaisesti tulisi panostaa omien kansalaisten työllistymiseen. Vastaava koodauskoulutusprojekti olisi voitu jo moneen kertaan polkaista käyntiin vaikka suomalaisten nuorten kohdalla.

Käsittääkseni vastaavaa ei ole toteutettu esim. juuri työttömille nuorille, eli että ilman mitään koodauskokemusta pääsisit kunnan tukemalle yrityksen järjestämälle koodauskurssille.

Tuntuu että kaikki bisnes mikä liittyy mamuihin on kannattavaa, oli sitten kyse kaarnalaivoista tai koodauksesta. Tämä johtunee julkisesta rahoituksesta millä koetetaan saada monikultturinen yhteiskunta toimimaan vaikka hintaa tulee.

Miksi tällainen(kin) ohituskaista maahantulijoille?

36 http://teemutorssonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257491-koodaako-mamut-kantasuomalaiset-kortistoon#comments Julkinen talous Kantasuomalaiset Maahanmuuttopolitiika Turvapaikanhakija Työttömyys Wed, 27 Jun 2018 13:41:45 +0000 Teemu Torssonen http://teemutorssonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257491-koodaako-mamut-kantasuomalaiset-kortistoon
Lakialoite kansalaisuuden asumisaikavaatimuksen nostosta http://villetavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253876-lakialoite-kansalaisuuden-asumisaikavaatimuksen-nostosta
Olen jättänyt eduskunnassa lakialoitteen Suomen kansalaisuuden asumisaikavaatimuksen nostosta.

Nykylain mukainen yleinen asumisaikavaatimus on viisi vuotta ja turvapaikan saaneille neljä vuotta. Esitän asumisaikavaatimuksen nostamista kymmeneen vuoteen.

Suomen asumisaikavaatimus on useita Euroopan maita matalampi. Esimerkiksi Itävallassa yleinen asumisaikaedellytys on kymmenen vuotta, Tanskassa yhdeksän vuotta, Saksassa kahdeksan vuotta ja Norjassa seitsemän vuotta.

Suomen kansalaisuuksia jaetaan nykyisin liukuhihnalta kymmenen tuhannen kansalaisuuden vuosivauhtia, mikä osoittaa arvostuksen puutetta ja välinpitämättömyyttä tänne tulevia kohtaan. Kansalaisuuden tulisi olla kunnia ja osoitus kiistattomasta sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan.

Minimaalisen sopeutumisen vaatiminen ja nopea kansalaisuuden myöntäminen ovat huomattava vetovoimatekijä siirtolaisille.

Suomen kansalaista ei voi karkottaa, joten emme mahda nykyisin mitään, jos henkilö tekee ensimmäisten Suomessa asumiensa vuosien aikana sellaisia rikoksia, joihin hänen syyllisyytensä käy ilmi vasta sitten, kun Suomen kansalaisuus on jo myönnetty.

Suomeen saapuu yhä suuri määrä turvapaikanhakijoita. Kansalaisuudesta on muodostunut heille merkittävä jatkomaahanmuuton väylä, koska kansalainen saa tehdä perheenyhdistämiset ilman toimeentuloedellytystä eli ihmisiä muuttaa asumaan Suomeen puhtaasti sosiaaliturvan varaan.

Kansalaisuuden nopea myöntäminen turvapaikanhakijoille todistaa, että nykyinen turvapaikkajärjestelmä tähtää tilapäisen suojelun sijaan siirtolaisten pysyvään asuttamiseen.

Nykyisissä neljässä tai viidessä vuodessa emme opi tietämään henkilöstä vielä paljoakaan. Esittämissäni kymmenessä vuodessa näkisimme jo paljon paremmin, mikä henkilön sitoutumisen taso on ja ansaitseeko henkilö kansalaisuuden.

7 http://villetavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253876-lakialoite-kansalaisuuden-asumisaikavaatimuksen-nostosta#comments Kansalaisuushakemus Kansalaisuuslaki Lakialoite Suomen kansalaisuus Turvapaikanhakija Mon, 16 Apr 2018 06:18:44 +0000 Ville Tavio http://villetavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253876-lakialoite-kansalaisuuden-asumisaikavaatimuksen-nostosta
Paperittomista tehdään laillisesti maassa olevia http://pirjolampi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248254-paperittomista-tehdaan-laillisesti-maassa-olevia
Helsinki teki valtuustossaan päätöksen, jonka mukaan laittomasti maassa olevat tulevat saamaan kaikki välttämättömät sotepalvelut, siis myös kiireettömän hoidon.  Helsingin kaupunginhallituksen mukaan paperittomille välttämättömiin palveluihin kuuluvat hätämajoitus, toimeentulotuki, välttämätön kroonisten tautien hoito, lääkitys ja seuranta sekä suun terveydenhuolto samassa laajuudessa kuin turvapaikanhakijoilla. Lisäksi todetaan, ettei maksukyvyttömyys saa muodostua esteeksi palvelujen saamiseksi.

Helsingin päätös tarkoittaa sitä, että laittomasti maahan jäävät kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet muuttuvat sotepalveluitten suhteen käytännössä taas turvapaikanhakijoiksi, vaikka heillä on maaastakarkoituspäätös. Ei siis ihme ettei Suomesta haluta palata omaan kotimaahan takaisin, vaikka siitäkin heille jopa maksetaan.

Turvapaikahakijoitten oikeudet terveyspalveluihin määritellään vastaanottolaissa. Vokeissa terveystarkastukset tehdään kahden viikon kuluessa maahan tulosta. Hammashoitoon he pääsevät nopeasti, koska palvelu ostetaan pääosin yksityisektorilta kuten varsin monet seulontatutkimukset kuten tuberkuloosi, B-hepatiitti, hiv, kuppa ja suolistoloiset. On todettu, että näitä tauteja esiintyy turvapakanhakijoilla selvästi kantaväestöä enemmän.

Maahanmuuttovirasto vastaa palveluiden järjestämisestä ja maksaa kunnille tuottamisesta koituneet kulut. Se on todennut myös ettei turvapaikanhakijoilla ole pysyvää henkilötunnusta, joten yhtenäistä rekisteröityä tietoa heidän terveydestään sekä palvelujen käytöstä ja kustannuksista ei ole.

Helsinki otti v. 2014 käyttöön paperittomien raskaana olevien ja alle 18-vuotiaiden julkiset terveyspalvelut. Turku teki saman v. 2016 valtuuston päätöksellä. Käyttäjiä ei juurikaan Turussa tänä vuonna ole ollut. Nyt mielipidepalstalla (TS 18.12) Tiago Silva (skp) peräänkuuluttaa Turkua laajentamaan laittomasti maassa olevien palveluja. On käsittämätöntä, että samaan aikaan kun asunnottomille suomalaisille ei ole hätämajoitusta tarjolla ja pienituloiset oman maamme kansalaiset jättävät lääkkeensä ostamatta saadakseen ruokaa, ollaan valmiita tarjoamaan kaiken kattavat sotepalvelut laittomasti maahan jääville. Jopa TV:n vaalipaneelissa tasavaltamme presidentin sanojen mukaan paperittomia voi piilotella kunhan ei siitä jää kiinni.

Tähänkin asti jokaisella on ollut oikeus kiirelliseen hoitoon ja pitää ollakin. Ketään ei jätetä heitteille eikä kadulle kuolemaan on sitten paperit tai ei. On kuitenkin kysymys arvovalinnoista ja siitä mihin yhteisiä verorahoja käytetään. Onko valintamme antaa paperittomille jopa paremmat palvelut kuin pienituloisille oman maan kansalaisille? On kysymys myös siitä pitääkö Suomen lakeja noudattaa. Turussa toimii Helsingin tavoin salainen Global Clinic joka hoitaa paperittomia. Näihin varmaan jokainen julkisten palveluiden lisäämistä kannattava tekee lahjoituksia, joilla hoitojen kustannukset katetaan. Turvapaikkapäätöksiä on vielä paljon tekemättä ja laittomasti maahan jäävien lukumäärä on suuri kysymysmerkki. Sote-uudistusta yritetään ajaa läpi keinolla millä hyvänsä. Onko tässäkin, laittomasti maahan jäävien julkisten palveluiden lisäämisen takana yksityisten yritysten bisneksen lisääminen? Minkälainen vastuu asiassa tulee olemaan tulevilla maakunnilla palvelujen järjestäjänä?

Missä muussa maassa tarjotaan turvapaikanhakijoille, puhumattakaan laittomasti maahan jääneille tällaiset edut kuin Suomessa? Tämäkö ei muka houkuttele jäämään Suomeen? Me hoidamme, vaikka emme edes tiedä kustannusten todellista määrää tälläkään hetkellä. Julkisella sektorilla ei voida hoitaa salaa potilaita kirjaamatta toimenpiteitä koska jokaisella tutkimuksella on hintansa ja hoidon seuranta on välttämätöntä. Meillä vedotaan tunteisiin, tasa-arvoon ja inhimillisyyteen silloin kun puhutaan ihmisistä joilla ei ole lain mukaan enää oleskelulupaa Suomessa. Laittomasti maahan jäävien palauttamista pitää tehostaa eikä heille pidä antaa samoja sotepalveluita kuin kantaväestölle.

Pirjo Lampi

Turku

30 http://pirjolampi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248254-paperittomista-tehdaan-laillisesti-maassa-olevia#comments Kantaväestö lainsäädäntö Paperiton Turvapaikanhakija Thu, 28 Dec 2017 14:27:49 +0000 Pirjo Lampi http://pirjolampi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248254-paperittomista-tehdaan-laillisesti-maassa-olevia
Migri tenttasi kristityksi kääntyneen turvapaikanhakijan Raamatun tuntemusta http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245304-migri-tenttasi-kristityksi-kaantyneen-turvapaikanhakijan-raamatun-tuntemusta
Migri tenttasi kristityksi kääntyneeltä turvapaikanhakijalta tietääkö tämä kahden evankeliumin eroja siinä, mitä ne kertovat ehtoollisesta, kirjoittaa Kirkko ja kaupunki -lehti tuoreessa artikkelissaan. Kyseessä olivat Matteuksen ja Markuksen evankeliumit, joita turvapaikanhakija oli kertonut ehtineensä lukea.

Tapaus oli tullut Loviisan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Karl af Hällströmin korviin. af Hällström oli kuulemastaan suorastaan tyrmistynyt. Migri oli testannut turvapaikanhakijan ”uskon aitoutta” keinolla, jonka edessä pappikaan ei selviä lunttaamatta.

”Tämä on tietoon eikä uskoon liittyvä kysymys ja sitä paitsi sellaisella tasolla, että minäkään en lunttaamatta olisi pystynyt siihen vastaamaan. Kun katsoin Raamatusta, niin siellä erot evankeliumien välillä ovat todella pienet, muutama sanankäänne vain. Periaatteessa kertomus on sama. En keksi tällaisen asian kysymiselle mitään muuta tarkoitusta kuin sen, että turvapaikanhakija haluttiin saattaa huonoon valoon”, toteaa kirkkoherra af Hällström Kirkko ja kaupunki -lehdelle.

Jokainen luterilainen kantasuomalainen voi pohtia, mitä vastaisi moista kysymystä esitettäessä. Solmuun menisi kieli ja pahemman kerran.

Vai kuinka?

Lähde:

”Mitä ihmettä Migri oikein kysyi turvapaikanhakijalta Raamatusta?”. Kirkko ja kaupunki, 31.10.2017

0

Migri tenttasi kristityksi kääntyneeltä turvapaikanhakijalta tietääkö tämä kahden evankeliumin eroja siinä, mitä ne kertovat ehtoollisesta, kirjoittaa Kirkko ja kaupunki -lehti tuoreessa artikkelissaan. Kyseessä olivat Matteuksen ja Markuksen evankeliumit, joita turvapaikanhakija oli kertonut ehtineensä lukea.

Tapaus oli tullut Loviisan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Karl af Hällströmin korviin. af Hällström oli kuulemastaan suorastaan tyrmistynyt. Migri oli testannut turvapaikanhakijan ”uskon aitoutta” keinolla, jonka edessä pappikaan ei selviä lunttaamatta.

Tämä on tietoon eikä uskoon liittyvä kysymys ja sitä paitsi sellaisella tasolla, että minäkään en lunttaamatta olisi pystynyt siihen vastaamaan. Kun katsoin Raamatusta, niin siellä erot evankeliumien välillä ovat todella pienet, muutama sanankäänne vain. Periaatteessa kertomus on sama. En keksi tällaisen asian kysymiselle mitään muuta tarkoitusta kuin sen, että turvapaikanhakija haluttiin saattaa huonoon valoon”, toteaa kirkkoherra af Hällström Kirkko ja kaupunki -lehdelle.

Jokainen luterilainen kantasuomalainen voi pohtia, mitä vastaisi moista kysymystä esitettäessä. Solmuun menisi kieli ja pahemman kerran.

Vai kuinka?

Lähde:

”Mitä ihmettä Migri oikein kysyi turvapaikanhakijalta Raamatusta?”. Kirkko ja kaupunki, 31.10.2017

47 http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245304-migri-tenttasi-kristityksi-kaantyneen-turvapaikanhakijan-raamatun-tuntemusta#comments Maahanmuuttovirasto Raamattu Turvapaikanhakija Tue, 31 Oct 2017 17:21:53 +0000 Vesa-Matti Louekoski http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245304-migri-tenttasi-kristityksi-kaantyneen-turvapaikanhakijan-raamatun-tuntemusta
”Hei, nyt ollaan Suomessa!” http://jyrkisipila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244284-hei-nyt-ollaan-suomessa
Aikuinen maahanmuuttaja tuo uuteen maahan mukanaan lähtömaansa käytäntöjä ja tapoja. Niin tekee suomalainenkin asettuessaan ulkomaille.

On paljon mahdollista, että nämä käytännöt ja tavat eivät istu uuden maan - esimerkiksi Suomen - lakeihin, sääntöihin ja kulttuuriin.

Suomalainen kotouttaminen lähtee siitä, että tänne muuttajalle kerrotaan meidän lakiemme, sääntöjemme ja kulttuurimme pääpiirteet ja oletetaan, että aikuinen maahanmuuttaja sisäistää ne nopeasti ja kuuliaisesti. Tämän vaikutelman sinisilmäinen suomalaiskotouttaja helposti saakin, kun maahanmuuttajat ystävällisesti hymyillen nyökyttelevät, että tämän me ymmärrämme tai tiedämme.

Se ei kuitenkaan ole totta. Uuden lainsäädännön, uusien sääntöjen ja uuden kulttuurisen koodiston sisäistäminen ei tapahdu hetkessä, ei aina edes vuoden kestävän koulutuksen aikana. Ja voi olla, että näitä asioita ei kaikilta osin edes haluta sisäistää. Voi olla, että lähtömaan koodisto toimii vahvasti näiden uusien asioiden hyväksymistä ja sisäistämistä vastaan. Ja mitä kouluttamattomampi ihminen on, ja hyvin kouluttamattomiahan monet maahanmuuttajat suomalaisittain katsoen ovat, sitä vaikeampi hänen keskimäärin lienee omaksua uutta.

Virallinen-Suomi ei kiinnitä tähän asiaan kylliksi huomiota. Virallinen-Suomi haluaa kotouttaa maahanmuuttajat tehokkaammin, mutta ei pureudu maahanmuuttajien ryhmä- ja henkilökohtaisiin arvo- ja asennelähtökohtiin. Mikä maahanmuuttajan etnisessä ryhmässä ja/tai hänessä itsessään aiheuttaa sen, että kotoutuminen Suomeen ei suju?

Maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen eivät välttämättä edesauta heidän täkäläiset omat järjestönsäkään. Ne tuntuvat monesti vain ylläpitävän entisen kotimaan kulttuuria ja tapoja. Usein ne kuitenkin saavat rahoitusta Suomen valtiolta. Pitäisikö valtion puhaltaa peli poikki ja panna rahoituksen saamiselle tiukemmat ehdot ja myös valvoa niiden noudattamista? Olisiko yksi tällainen ehto se, että järjestö saisi valtion rahoitusta vain, jos sen hallituksen jäsenistä vähintään puolet on täällä syntyneitä ja alle 30-vuotiaita. Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa on selvä, että monien etnisten ryhmien eristäytymistä muusta yhteiskunnasta pitää ehkäistä. Ehkä sellaisen voisi aloittaa havahduttavalla henkisellä tönäisyllä: ”Hei, nyt ollaan Suomessa, et voi toimia kuten lähtömaassasi!”

10 http://jyrkisipila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244284-hei-nyt-ollaan-suomessa#comments Maahanmuutto Monikulttuurisuus Pakolaisuus Turvapaikanhakija Wed, 11 Oct 2017 13:07:38 +0000 Jyrki Sipilä http://jyrkisipila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244284-hei-nyt-ollaan-suomessa
Maahanmuuttaja on täysin eri asia kuin pakolainen… http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243904-maahanmuuttaja-on-taysin-eri-asia-kuin-pakolainen
Osallistuin Juvan kunnan talousarvioseminaariin. Seminaarissa kunnan talouteen liittyviä lukemia esitteli useat virkaihmiset vuorollaan. Seminaarin jälkeen uutena valtuutettuna jäin miettimään, onko kunnan virkaatekevien ymmärrys tietyissä asioissa todellakin näin pielessä. Kaikilta järkeviltäkin puheilta menee uskottavuus, kun tietyistä asioista ei puhuta oikeilla nimillä tai termeillä.

Viittaan sanaan maahanmuutto. Maahanmuutto sanaa virkaihmiset käyttävät talousarvioissakin, kun puhuvat kuluista, jotka liittyvät kuntaan tuotuihin pakolaisiin. Maahanmuutto sanaa viljellään avoimesti ja se seisoo esitettävissä kalvoissakin. Kyllä minä tiedän, että kyseisillä lukemilla tarkoitetaan juuri pakolaisten elättämiseen, kotouttamiseen, kouluttamiseen jne. tarkoitettuja kuluja. Eikä siinä mitään, mutta miksi tuo kaikki pitää ujuttaa ”maahanmuutto” sanan alle?

Minä en nyt kritisoi sitä, että onko oikein elättää maassamme velkarahalla pakolaisia, enkä ota nyt siihen kantaa, olisiko viisaampaa auttaa pakolaisia kohdemaassaan tai lähellä niitä leireillä, jos meillä vain varaa on. Minä kritisoin nyt sitä, että puhukaa virkaihmiset asioista oikeilla nimillä. Pakolainen on pakolainen ja turvapaikanhakija on turvapaikanhakija, eikä ne muutu maahanmuuttajaksi vaikka voissa paistaisi. Se, että valtamedia puhuu kaikista maahantunkeutujista maahanmuuttaja nimellä, ei ole virkamiehen peruste puhua niin. Kyseenalainen valtamedia sekoittaa tarkoituksella maahanmuuttajat, pakolaiset ja turvapaikanhakijat keskenään, päästäkseen leimaamaan löysää pakolaispolitiikkaa kritisoivat maahanmuuttovastaisiksi.

Sitä paitsi, täällä Juvallakin on ihan oikeasti oikeita maahanmuuttajia. Niitä on muuttanut meille Virosta, Venäjältä ja ties mistä. Heistä suurin osa tekee töitä yksityisellä sektorilla tai toimivat yrittäjinä. He maksavat veronsa suomeen ja he ovat niitä nettomaksajia, jotka maksavat teidän virkaatekevienkin toimeentulon. Eivät he saa, eikä tarvitse kotouttamiseen senttiäkään, he tulevat toimeen omillaan. Te virkaihmiset väärillä termeillä puhuessa annatte ymmärtää, että puhutte maahanmuuttajiin kohdistuvista lukemista, vaikka tarkoitatte pakolaisiin kohdistuvia kuluja. En tiedä teettekö sitä tahallisesti vai ymmärryksen puutteen vuoksi.

Maahanmuuton tarkoitus on, että siitä hyötyvät molemmat osapuolet, niin maahanmuuttaja kuin maa, johon maahanmuuttaja on muuttamassa. Maahanmuutto tapahtuu aina laillisesti ja sen perusteena on tulla itse toimeen maassa johon muutetaan, eikä tulla elätettäväksi muutettavaan maahan. Ei sekoiteta maahanmuuttajia pakolaisiin tai turvapaikanhakijoihin, ne ovat täysin eri asioita.

8 http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243904-maahanmuuttaja-on-taysin-eri-asia-kuin-pakolainen#comments Maahanmuuttaja Pakolainen Turvapaikanhakija Wed, 04 Oct 2017 14:26:20 +0000 Ano Turtiainen http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243904-maahanmuuttaja-on-taysin-eri-asia-kuin-pakolainen
Turvapaikanhakijoille opetetaan täysin vääriä tapoja http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242787-turvapaikanhakijoille-opetetaan-taysin-vaaria-tapoja
Stop deportations, refugees hospitality club finland, anariksiti yms tahot antavat turvapaikanhakijoille toimillaan ja kannustuksellaan sellainen kuvan, että turvapaikanhakijat olisivat voittamattomia koska poliisi kipittää kiltisti käskyjen mukaan suomalaisten ajatuksia ja puhetta hillitsemään. Takkutukat ja maailman halaajat opettavat, että kaikkeen pitää aina sanoa  että "tämä on rasismia" ja kaikkea pitää vaatia eikä virallisia päätöksiä tarvitse noudattaa.

Turvapaikanhakijat oppivat siis siihen että heillä on oikeus vaatia kaikkea, heidän pitää syyttää kaikkea rasismista, virkavaltaa ei pidä kunnioittaa (koska se on rasismia jos poliisi tekee tai sanoo jotain heille) ja kaiken tämän lisäksi heillä on oikeus saada asunnot, ruuat ja rahat tekemättä yhtään mitään.

Poliisi perustama vihapuheyksikkö jahtaa suomalaista vihapuhetta silmät kiiluen joka myös antaa turvapaikanhakijoille kuvan, että heistä tai heidän tuomista ongelmista ei saa puhua mitään.

Virkavallan, kansanedustajien, median yms tahojen tuottama kivapuhe, on pessyt monen ihmisen aivosolut luulemaan, että turvapaikanhakijoista ei olisi mitään ongelmia suomelle. Ja jos niitä olisi, niin niitä vähätellään ja siitä syytetään heti ensimmäisenä suomalaisia, rahanpuutetta ja järjestelmää.

Tuutista tuuttaa pihalle edustajien toimesta kuorossa aina että ”ei saa antaa pelolle valtaa” ja samaan aikaan eduskunnassa mietitään vartioiden aseistamista.

Only terrorists have demands. People have goals... Just saying.

Katsoin tänään mielenkiintoisia pätkiä youtubesta jossa eräs tubettaja paneutu asioihin hänen näkökulmastaan. Jaan erään videon tähän alle, suosittelen.

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/8iNumDWB3rk?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/8iNumDWB3rk?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

0

Stop deportations, refugees hospitality club finland, anariksiti yms tahot antavat turvapaikanhakijoille toimillaan ja kannustuksellaan sellainen kuvan, että turvapaikanhakijat olisivat voittamattomia koska poliisi kipittää kiltisti käskyjen mukaan suomalaisten ajatuksia ja puhetta hillitsemään. Takkutukat ja maailman halaajat opettavat, että kaikkeen pitää aina sanoa  että "tämä on rasismia" ja kaikkea pitää vaatia eikä virallisia päätöksiä tarvitse noudattaa.

Turvapaikanhakijat oppivat siis siihen että heillä on oikeus vaatia kaikkea, heidän pitää syyttää kaikkea rasismista, virkavaltaa ei pidä kunnioittaa (koska se on rasismia jos poliisi tekee tai sanoo jotain heille) ja kaiken tämän lisäksi heillä on oikeus saada asunnot, ruuat ja rahat tekemättä yhtään mitään.

Poliisi perustama vihapuheyksikkö jahtaa suomalaista vihapuhetta silmät kiiluen joka myös antaa turvapaikanhakijoille kuvan, että heistä tai heidän tuomista ongelmista ei saa puhua mitään.

Virkavallan, kansanedustajien, median yms tahojen tuottama kivapuhe, on pessyt monen ihmisen aivosolut luulemaan, että turvapaikanhakijoista ei olisi mitään ongelmia suomelle. Ja jos niitä olisi, niin niitä vähätellään ja siitä syytetään heti ensimmäisenä suomalaisia, rahanpuutetta ja järjestelmää.

Tuutista tuuttaa pihalle edustajien toimesta kuorossa aina että ”ei saa antaa pelolle valtaa” ja samaan aikaan eduskunnassa mietitään vartioiden aseistamista.

Only terrorists have demands. People have goals... Just saying.

Katsoin tänään mielenkiintoisia pätkiä youtubesta jossa eräs tubettaja paneutu asioihin hänen näkökulmastaan. Jaan erään videon tähän alle, suosittelen.

https://www.youtube.com/watch?v=8iNumDWB3rk

8 http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242787-turvapaikanhakijoille-opetetaan-taysin-vaaria-tapoja#comments Maahanmuutto Turvapaikanhakija Wed, 13 Sep 2017 10:06:11 +0000 Juhani Piri http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242787-turvapaikanhakijoille-opetetaan-taysin-vaaria-tapoja