DennisPasterstein Tasokasta liikkumista

Kaikki blogit puheenaiheesta Kokoomus

Kaatuu, kaatuu!

Pohdittuani, onko Kokoomuksen sotekapinallisuus silmänkääntötemppu, alan olla yhä vakuuttuneempi, että ei se ole.

Jan Vapaavuori tuntuu olevan kannastaan varma kuin vuori. Stadin pormestarina hän ei tietenkään asiaa päätä, mutta on viime päivinä saanut monen pään kääntymään.

Katsotaan asiaa ensin Kokoomuksen kannalta. Siteeraan Liberan artikkelia, jossa Juhani Kähärä kirjoitti jo viime kesänä, että maakuntauudistus pitää perua.

Ulkoministeri haukkui Kokoomuksen pystyyn

Sinisen tulevaisuuden ja Kokoomuksen välit ovat pahasti tulehtuneet. Onko tämä merkki siitä, että hallituksen kaatuminen on lähellä? Sote on riitelyä ja haukkumista, se on niin suomalaista. Kuka haluaa jatkossa räksyttäjän hallitukseen? Haluaako seuraavaan hallitukseen haluavat voimaan säädetyn sotesotkun pöydälleen?

Sipilän hallituksen viisi suurinta virhettä

Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok) toimi äärimmäisen rohkeasti astuessaan median eteen eduskunnassa 28.2.2018. Siitä alkoi poliittinen hulabaloo. Kissa oli nostettu pöydälle.

 

Vapaavuori haastamassa Orpoa sote aseenaan?

Suomen politiikassa on lähiaikoina ollut Paavo Väyrysen puoluekuvioiden lisäksi pinnalla kokoomuksesta kuuluneet soraäänet Sipilän hallituksen sote- ja maakuntauudistusta vastaan, mikä on johtanut, että hallituksen niukan eduskuntaenemmistön takia uudistusten läpimeno on eduskunnassa vaarassa.

Työnantajaliitto STK loi ansiosidonnaisen kassajärjestelmän

Ansiosidonnaisen kassajärjestelmän tukena ovat ne samat argumentit joiden perusteella järjestelmä luotiin vuonna 1960. Työnantajien näkökulmasta kassajärjestelmä on yleistä vakuutusta halvempi ja toisaalta työntekijäliittojen valta perustuu siihen. Nämä kaksi löysivät toisensa Urho Kekkosen aikoina. Täpärä ratkaisu eduskunnassa muutti historian kulkua. Päätös avasi oven ulkoparlamentaariselle vaikuttamiselle. Hallitusta painostetaan poliittisilla lakoilla oikeisiin päätöksiin. Niitä on viimeksi nähty aktiivimallin yhteydessä.

Kaatuuko hallitus vai sote, kumpi saa mennä, että terveyspalvelut on turvattu?

Molemmat saavat mennä menojaan, niin terveyspalvelut on turvattu koko kansalle.

Pohtikoon kansanedustajat mielessään sitä, että haluavatko jäädä historiaan, että estivät tuhon, vai edesauttoivat sitä?

Uusi hallitus saadaan hetkessä kokoon, mutta tuhottua julkista terveydenhuoltoa ei saada uudelleen jaloille, jos se nyt tuhotaan.

Kansakunta on antanut demareille johtoaseman – nyt*

Takavuosikymmenien ylivoimainen ykkönen – SDP on palannut 21 prosentin mielipidekannatuksella puolueidemme ykköseksi - toistaiseksi. Pitkäaikainen johtoaseman suvereeni oikeistopuolue – Kokoomus vaipui odotetusti kakkoseksi 20 prosentin kannatuksella. Ero on kuitenkin pieni.

Elina, totuuden puhuminen Suomessa poliitikolle ei käy

Kuinka kummassa on mahdollista, että yhden kansanedustajan yksi blogikirjoitus sai koko Suomen sekaisin? Aivan koko Suomen ja aivan täydellisesti. Suomi siis sekosi täysin.

Kuka poliitikko on kyennyt vastaavaan viime aikoina? Ei kukaan. Ei pääministeri Sipilä, ei valtiovarainministeri Orpo, ei ulkoministeri Soini. Ei edes tasavallan presidentti Niinistö. Sen kykeni tekemään Kokoomuksen rivikansanedustaja, joka ei ole ministeri, ei minkään eduskunnan valiokunnan puheenjohtaja eikä siis viralliselta asemaltaan yhtään mitään.

Kokoomuksen pestävä omat kalsarinsa

Kokoomuksen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen vaati eilen hallitukselta pelisääntökeskustelua entisen kokoomuksen viestintäministerin Suvi Lindénin toimista. Virolaisen puheenvuorossa on kyse vastuunpakoilusta ja kokoomukselle kuuluvan taakan työntämisestä hallituksen syliin. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä