DennisPasterstein Tasokasta liikkumista

Kaikki blogit puheenaiheesta Liikennekasvatus

Tiistai aamun ratoksi

Näin puolessa välissä kuuttakymmentä, vajaakuntoisena ja pitkäaikaistyöttömänä, kun ei sopivaa hommaa enää tahdo löytyä edes julkiselta sektorilta, sitä miettii kaikenlaisia ideoita joilla voisi alkaa elättämään itseään. Jonkin aikaa mietittyäni, sainkin aivan loistavan idean ja ajattelin ottaa sen nyt tässä esille keskusteltavaksi.

Turvallista koulumatkaa!

Elokuiset aamut herättävät lempeästi.
Sumu verhoaa maisemaa, raitis ilma saa kipristämään nenää ja vetämään ilmaa syvälle keuhkoihin. Kurjet huutavat pellolla ja pian on jo tarvetta sormikkaille.
Piristyt kuin vahingossa ja jalat astuu vaivattomasti eteenpäin.
Tien vasenta laitaa astellen taittuu koulumatka, sydän pakahtumaisillaan jännityksestä. Repussa painoa kerryttää ainoastaan uutukainen penaali ja tie on kevyt kulkea.

Liikennekasvatuksesta

Nostalginen kuva, kun kävin kansakoulua, minullekin jaettiin yllä olevan kaltainen heijastin. Myöhemmin kouluissa alettiin jakaa muovisia "kristalliheijastimia".

Talja (1938-1971) eli Tapaturmantorjuntayhdistyksen liikennejaos oli Liikenneturvan edeltäjä. Piipahtakaapa Taljan historiasta kertovassa blogissa, hauskaa ajankuvaa ja faktatietoa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä